Home is where the heart is?

Pari viikkoa sitten tuli taas todistettua se karu tosiasia, että universumi iskee vääjäämättä avokämmenellä päin näköä, jos vain satut olemaan liian tyytyväinen johonkin. Olen kulkenut pari viikkoa kuin sumussa ja yrittänyt saada tilanteeseen jotain tolkkua, kehittää toimintasuunnitelmaa ja löytää asioista positiivisen puolen. Taidan olla onnistumassa, ainakaan enää ei itketä koko ajan.

Tuo universumin avari-isku koski siis meidän kotia. Asustamme tällä hetkellä taloyhtiön hallussa olevassa asunnossa vuokralla -- mutta emme enää kovin pitkään. Kävi nimittäin niin, että asunnon omistajat, joilta kämppä on otettu taloyhtiön hallittavaksi, ovat mitä ilmeisimmin jättäneet asuntolainansa maksamatta ja nyt pankki sitten karhuaa omiaan takaisin. Se tahtoo sanoa sitä, että meidän koti menee myyntiin, eli meidän pitää pakata kimpsumme ja kampsumme ja painua johonkin muuhun residenssiin. Ei se maailmanloppu ole, minä kun kovasti jo muutenkin suunnittelin muuttoa tulossa olevan putkiremontin vuoksi. Se vaan, että meikäläisen luonteelle ei sovi kyllä sitten yhtään tämmöinen epätietoisuus... Ja toisaalta tieto siitä, että kämppä menee alta, lisää tuskaa, kun uutta ei ole vielä näköpiirissä.
Kummasti sitä vaan alkaa nyt nähdä tämän vähän-sinne-päin-tee-se-itse-remontoidun asunnon hyvät puolet, kun tästä täytyy muuttaa pois!

Muutossa on kuitenkin myös hyvää. Olen vakaasti sitä mieltä, että kun joutuu pakkaamaan koko elämänsä laatikoihin ja jätesäkkeihin, joutuu käymään samalla läpi monenlaisia asioita, hyviä ja huonoja, heittämään turhaa tavaraa mäkeen ( aion taas kerran kunnostautua erityisesti tässä, koska emme todellakaan ole löytämässä mistään tämän kokoista ja näin paljolla kaappitilalla varustettua asuntoa ) ja samalla sulkemaan henkisiä ovia takanaan. Muuttamisen psykologinen puoli on minulle se tärkein puoli. Ja käyhän se hemmetti sentään myös salitreenistä! Etenkin, jos todella aiomme muuttaa jälleen kerran naapuritaloon. Trust me, tavaroiden yhtäjaksoinen kantaminen ilman ajomatkan tuomaa pientä levähdystaukoa on suoraan sanoen saatanasta.

Eli vielä ennen häitä Missiona syyshäät -blogista tulee muuttoblogi. Olen tässä pitkän aikaa ( koko blogin historian, suunnilleen ) funtsinut, esittelisinkö kuvien muodossa tätä meidän kartanoamme, ja jos en päädy tätä kämppää kuvaamaan, niin seuraavaa sitten! Ennen ja jälkeen muuton tietysti!
Pienenä sivuhuomiona täytyy siis todeta, että olen aina tykännyt viihdyttää itseäni myynti- ja vuokra-asuntoilmoitusten katselemisella; tyhjä asunto on kuin pöydälle jäänyt laskun kirjekuori, jonka kulmaan on pakko piirtää kukkasia ja kirkkoveneitä. Asuntooni en kyllä haluaisi kumpiakaan seinille.

Eikun hups, onhan mulla nytkin makuuhuoneessa kukkatapetti.

Näihin kuviin ja muutoksentäyteisiin tunnelmiin! Haluaisitteko kurkistaa, miltä meillä näyttää? ( pliis, sanokaa joo, niin saan hyvän tekosyyn siivota, kun kuvaan täällä ;) )