Meidän häät: Esipuhe, eli Kuukausi rouvana.

Olisin tietysti voinut tarttua tähänkin toimeen jo paljon, paljon aikaisemmin, mutta kuten sanontakin kuuluu, parempi myöhään kuin nuolaista ennen... eiku.
Meidän häistä on nyt siis vierähtänyt jo muutama viikko. Alkuun olo oli kamalan haikea ja sielussa häiden mentävä tyhjiö. Tässäkö se nyt oli, kaiken sen työn lopputulos, joka hurahti ohi ihan silmän räpäyksessä. Mielessä oli noin tsiljoona asiaa, jotka olisi halunnut korjata tai tehdä toisin. Aika tosin kultaa muistot, koska tänään, kun äitini kysyi häävideoiden katselun lomassa, tekisimmekö jotain toisin, en osannut heti nimetä mitään yksittäistä asiaa. Hetken mieleen palauttelun jälkeen keksin, että olisin ehkä ohjeistanut hääbingon kaasoille paremmin ja käskenyt näitä asettelemaan puvun päälleni kaikessa rauhassa. Hyppäsin kolttuun siinä määrin vauhdikkaasti, että se oli himpun verran liian ylhäällä ja vannehamekin meni epähuomiossa väärin päin. Niin, ja tarrakiinnitys hiersi ikävästi punaisen rannun kylkeeni. Olisin myös ehdottomasti testannut häätanssikappaleemme koneellani etukäteen ja säästänyt äitiäni ja kaaso-Lauraa ajamasta hakemaan Teemun konetta kotoamme.

En tässä nyt pureudu sen syvällisemmin häihimme, vaan palaan asiaan myöhemmin. Tällä tahdilla saan häät käytyä läpi ehkä... Kymmenen vuoden kuluttua :D
Tässä nyt kuitenkin vähän maistiaisia kaikkein innokkaimmille! Ja sellaista nippelitietoa vielä, että pukunihan siis on Blue by Enzoanin Canberra, jonka ostin vuosi takaperin Helsingin Lovebirdsistä pilkkahintaan.
Alla olevat kuvat on ottanut ihana Jenni Komulainen!

Yhtään ei jännitä...

Kauan naineet, vastavihityt.

Salissa näytti tältä!

Muikeat.

Tanssin pyörteissä! Tästä tarkemmin lisää myöhemmin!

Häät oli kokonaisuutena meidän näköiset, hauskat ja rennot, ilman sen kummempaa pönötystä. Vieraat kehuivat tunnelmaa ja tuntuivat kaikki aidosti viihtyneen. Yksi hyvä esimerkki oli Teemun kaveri, joka ilmoitti perjantaina olevansa flunssassa. Tyyppi kuitenkin päätti lähteä sittenkin bailaamaan meidän kanssa ja vaikka olin tampio, enkä onnitteluissa edes tuntenut koko jätkää (ollaan kyllä tavattu; kaksi kertaa baarissa!), hän ilmoitti kuulemma Teemulle illan pimetessä, että kannatti ehdottomasti kyllä lähteä.
Meidän Missio Syyshäät sujui siis lopulta hemmetin hyvin!
Palataan asiaan myöhemmin. Alan purkaa päivää pala palalta (oletettavasti) kronologisessa järjestyksessä, tosiaan kymmenen vuoden päästä varmaan päästään hotelliin asti :D

Terveisiä keuhkoparantolasta.

Yritin keksiä mukahauskan otsikon, josta jo kävisi ilmi, että täällä sairastetaan, mutta näin aamuvarhaisella ei voi odottaa kuin yllä olevan otsikon kaltaisia helmiä.

Tasan viikko meidän häihin. Siis mihin se aika ihan oikeasti meni? Ensin sitä oli yli vuosi, sitten vuosi, yhdeksän kuukautta, puoli vuotta... Ja nyt sitä on enää viikko?! Jännitys on hirmuinen ja jostain syystä kaikki mahdollinen menee päin v*ttua, näin suoralla suomen kielellä sanoakseni. Olette jo saattaneet lukea Karkkilan tapauksesta, mutta vakuutan, että se ei ole suinkaan ainoa, joka tässä viikon sisällä on mennyt pieleen!

Aloitetaan boolimaljoista. Koska Hämeenlinnan Class Ohlsonilla ei ollut haluamiani 3,8 litran hanallisia lasiastioita, veljeni kihlattu E varasi kyseiset astiat omalla nimellään ja lupautui hakemaan ne, itse kun Hämeenlinnassa asuu ja minulla on sinne kuitenkin aina reippaan puolen tunnin ajo.
Kaiken piti olla hyvin, kunnes toissapäivänä sainkin sitten E:ltä viestin, että Clasu ei pystykään toimittamaan boolihanojamme, koska niitä saadaan Ruotsin keskusvarastoon vasta 10.9. Tämä tiedoksi siis kaikille muillekin Class Ohlsonin hana-astioista haaveileville: ei ole!

Onneksi ympäriltäni löytyy paitsi myös ihana kaaso, myös mahtavia ystäviä ja nyt minulla on jo lainahanat kiikarissa, eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Olin eilen aamulla hädin tuskin toipunut torstaisesta hanaepisodista, kun klikkailin itseni postin sivuille seuraamaan, missä JuhlaCenterin pakettini menee. Tilasin sieltä siis karkkikauhat. En tiedä, olenko jo kirjoittanut karkkikauhoista! Lyhyesti: meillä piti olla kauhat, mutta niitä ei löydy mistään, vaikka anoppila, kaaso-T:n koti ja varasto ja jopa appivanhempieni mökki on käännetty ylösalaisin! Ärrr...
No, tilasin siis uudet kauhat ja muuta pientä härpäkettä. Tämä tapahtui maanantaina 31.8. ja keskiviikkona 2.9. sain lopulta tiedon siitä, että paketti on postitettu... Postin seurannan mukaan tosin vielä torstai-iltanakin paketista oli vasta vastaanotettu sähköinen ennakkotieto. Okei, selvä, ei hätää. Kauhat ehtii paikalle, hengitä...
Kunnes eilen aamulla paketin olinpaikkaa tarkistaessani totesin, että jälleen kerran joku haluaa meitä koetella. Lajitteluvirhe, paketti on mennyt meistä railakkaasti ohi ja on Jyväskylässä. Voi #%&¤!

Tietenkin se paketti ehtii tänne viikossa, mutta alkaa vaan hiljalleen ärsyttää, kun mikään ei mene niin kuin pitäisi mennä, tienvarsikylteistä karkkikauhoihin ja itsestään lukittuvaan autoon. Sen lisäksi flunssassa ollaan oltu molemmat kohta viikko, jes.

Tuleepahan sit hiton luja liitto!

Kirskuva ja omapäinen eli hääjuomien taustalla piilevä surkeiden sattumusten sarja

Kävimme eilen kahteen pekkaan audienssilla etelänaapurissa, siis luonnollisesti Virossa. Kuten arvata saattaa, sekään ei mennyt aivan niin kuin olisi voinut olettaa ja jopa toivoa. Tämä on kertomus eilisen kommelluksista.

Olin lainannut juomareissua varten veljeni farmari-audin. Alunperinhän kyseisen velipojan oli tarkoitus tulla itsekin reissuun mukaan, mutta hän ilmoitti pari viikkoa sitten, ettei omista passia ja on liian köyhä sitä hankkimaan (<3). Sinänsä onnekasta, että veli ei päässyt matkaan mukaan, koska olisimme joutuneet hylkäämään Tallinnassa joko osan ennakkotilatuista juomista tai sitten velipojan. Valinta olisi varmaan kallistunut veljeen ;)

No, lähdimme ajamaan Helsinkiä kohti hyvissä ajoin ennen puolta kahdeksaa. Maalaistolloille pitää varata hyvin aikaa eksyä pääkaupunkiin jne. Kaikki meni hyvin, ajokeli oli aurinkoinen ja elämä tuntui hymyilevän kerrankin. KUNNES! Kunnes vähän ennen Nummelaa huolestuimme auton pitämästä vinkunasta, joka tuntui kuuluvan vasemmanpuoleisen eturenkaan suunnalta. Ääni vain paheni ja lopulta länsiterminaaliin kaartaessamme kuulosti siltä, kuin miljoona luurankoa olisi raapinut liitutaulua, tai vaihtoehtoisesti tuhat pakoputkea laahannut asvalttia vasten. Tuntematon pikkupoikakin joutui upottamaan sormet rannetta myöden korviinsa, raukka.

Loikkasimme ulos autosta ja pian luoksemme asteli tuntematon herrasmies, joka kysyi, mikä mättää ja tutkiskeli itsekin hieman Audin eturengasta. Diagnoosiksi hän ilmoitti lopulta jarrujärjestelmään jumittuneen kiven. No, sehän on kiva, kuinkas sen pois saa? Googlettelin siinä sitten aikani kuluksi ja selvisi, että peruuttamalla moiset kivet voi saada pois iljettäviä kirskunoita aiheuttamasta. Eipä siinä kuitenkaan autojonossa pahemmin peruutella, joten Audin jarrulevy ulvoen ajoin sisään laivaan.

 
Menomatka sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Teemu joi muutaman olusen ja itse pysyttelin limpparilinjalla. Olimme hyvissä ajoin autokannella ja ajoimme laivasta ulos, ohi virolaisten poliisien, jotka vilkuilivat ilmeisen kovaäänisesti joutsenlaulua laulavaa autoa huvittuneina.
Suunnistin ensimmäisen Super-Alkon (Lootsi 10) parkkipaikalle, jossa saimme osaksemme vielä enemmän virnuilua viinaksiaan lastaavilta suomituristeilta. Yhdellä hieman reippaamalla peruutuksella ulvonta kuitenkin lakkasi kuin lakkasikin, tai ainakin vaimeni, joten uskaltauduin ajamaan kauemmas satamasta. Olin siis jostain selittämättömästä syystä tilannut juomamme toiseen Super-Alkoon, Lootsi 4:n. Hyvin sinnekin kuitenkin löysi ja saimme jopa kaikki juomat, 35 laatikkoa olutta/siideriä/lonkeroa, 24 pulloa skumppaa, 9 viinipänikkää ja booliviinat mahtumaan autoon ongelmitta. Jälleen kerran elämä siis hymyili ja aurinkokin paistoi. Kulutimme jäljelle jääneen ajan käymällä Hesburgerissa ja kaljalla.

Paluumatkalla ostimme laivasta tupakat ja minäkin uskaltauduin juomaan yhden siiderin. Mussutimme Tobleronea ja kuuntelimme karaokea, kaikki oli mukavasti ja haaveilimme jo kotiin pääsystä ja saunasta.
Laiva saapui Helsinkiin kymmenisen minuuttia aikataulusta jäljessä. Ajoimme ulos paluun tehneen vinkunan säestämänä ja suunnistimme kotia kohti. Teemulla alkoi tässä vaiheessa kaljahammasta kolottaa ja koska laivasta tai maista emme ns. ylimääräistä ostaneet, päätimme pysähtyä matkalla sitten Karkkilan ABC:lle.

Se oli matkan kohtalokkain virhe.

Teemu suunnisti ABC:llä kauppaan ja itse kävin pissalla. Kusitaukoni jälkeen marssin takaisin autolla ja avasin ovet, survaisin avaimen jo valmiiksi virtalukkoon, otin puhelimen ja tupakan ja astuin ulos autosta. Släm, paiskasin ovenkin tietysti kiinni ja sytytin tupakan. Kului vajaa puoli minuuttia, kun auto keskeytti tupakkataukoni vetämällä ovensa lukkoon! Tunnustelin taskujani silmät kauhusta pyöreinä, toivoen, että sittenkin löytäisin avaimen, mutta ei, siellä se oli, visusti virtalukossa. Kaikki ikkunat olivat kiinni, eikä avaimiin mitään keinoa päästä käsiksi.
Onneksi oli puhelin. Soitto veljelle, onko auto ennen tehnyt näin, mitäs nyt, apua! Seuraavaksi numerotiedustelun kautta päivystävälle lukkosepälle, joka oli Helsingissä ja haluton lähtemään ajamaan Karkkilaan. Seuraava oljenkorsi oli tiepalvelu, joten soitto Falckin asiakaspalveluun. Akun varaustasoni oli alle 20 % ja Teemulla vajaa 5 %, joten ei paljoa hymyilyttänyt, kun asiakaspalvelun nainen sanoi soittavansa takaisin, kun saa kuljettajan kiinni. Tässä välissä äitini, autuaan tietämättömänä kaikesta, yritti soittaa. Löin luurin korvaan.

Lopulta nainen sitten soitti ja kertoi soittaneensa kolmelle kuljettajalle, jotka olivat olleet sitä mieltä, että Audi iskee ovensa takalukkoon, jos siihen yrittää päästä sisään ilman avainta.
No voi perkele.
Soitin jälleen veljelleni, joka lähtikin oitis Leppäkoskelta vara-avaimen kanssa. Odotellessamme siinä Audin lämpimällä konepellillä sihautin saunajuomaksi tarkoitetun sidukan, ihan vain koska vitutti niin railakkaasti. Jos joku vaikutuksille altis lukee tätä, niin muista: jos otat, et aja. Tämä tilanne kuitenkin vaati alkoholia ja "yhden voi aina ottaa".

Lopulta velipoika kaarsi Fordini kumit sauhuten (tai sitten ei) paikalle ja veti avaimen esiin. Niksnaks, sesam aukene, ja ovet olivat auki. Onni on tuo vauvaveli, joka tulee vaikka maailman ääriin isosiskon avuksi!<3 Saattoi tosin olla vähän osuutta silläkin, ettei sitä autoa todellakaan olisi sinne voinut jättää. Joku valopää olisi kuitenkin nähnyt tilaisuutensa koittaneen; auto ja alkot samassa paketissa, hitsi mikä mäihä!

Että sellainen lauantai meillä. Toivottavasti muilla meni paremmin ja tosiaan kuten kaaso T totesi, onni onnettomuudessa, että tämä tapahtui paluumatkalla Suomessa, eikä esimerkiksi Tallinnassa!

P.S. Kokeilin tänään samaa juttua, eli avasin lukituksen, avasin oven ja suljin sen. Viiden minuutin jälkeen ei puhettakaan, että Audi olisi lukinnut itse itsensä. Mrrrrr.

DIY-disasters

Joo. Niinhän se vaan taas tuli todettua, ettei tässä hääprojektissa oikein mikään mene niinkuin Strömsössä. Menneellä viikolla maalailimme nimittäin Miehekkeen kanssa tienvarsikyltit ja ehostimme myös jo kahdet häät nähneet liitutaulut uusilla maalikerroksilla käyttökelpoisiksi. Liitutauluista tuli oikein hyvät ja siistit, mutta ne tienvarsikyltit! Oih ja voih.

Kyltit oli jo edeltävänä päivänä maalattu violeteiksi, joten meikäläinen otti pensselin kauniiseen käteen ja alkoi sutia valkoisia kirjaimia paikoilleen. Lopputuloksesta en ottanut edes valokuvia, liekö syynä ollut jokin jumalainen johdatus vaiko oma tyytymättömyyteni lopputulokseen. Jo ensimmäisen kyltin jälkeen ajattelin, että perhana, olisihan tuon ja tuon kirjaimen voinut tehdä ihan toisellakin tavalla...
Onni siis kai onnettomuudessa, että kyltit olivat unohtuneet anoppilassa yöksi taivasalle ja ilmeisesti yökosteus oli saanut maalin valumaan. Anoppi oli soitellut aamulla Miehekkeelle ja kertonut onnettomuudesta, että maalit ovat "vähän" levinneet. No, muutamaa tuntia myöhemmin saimmekin jo sitten kuvamateriaalia, ja pakko on kyllä sanoa, että anoppi taisi kyllä kaunistella...

Eli vituikshan se noin kansankielellä ilmaistuna meni. Mutta minäpä saan nyt sitten toteuttaa uuden vision ja aion käyttää siihen tarkoitukseen vanhoja vesivärisiveltimiäni. Niillä kun ei ole muutenkaan mitään käyttöä, joten yhtä hyvin voin pilata ne kalustemaalilla.

On tässä sitten jotain hyvää ja onnistunuttakin saatu aikaan! Päätin tässä eräänä päivänä, että haluan häihimme bingon, joten näppäränä tyttönä kasasin sellaisen Wordin avustuksella. Lopputuloksesta tuli aika hieno, vaikka itse kehunkin, ja eilen sitten Miehekkeen pikkusiskon kanssa rullasimme bingoista kääröt.

Että häävieraille vain tiedoksi, kannattaa olla tarkkana, koska kolme ensimmäistä bingoa palkitaan!


Pisti muuten tätä morsianta vähän ihmetyttämään, kun luin tänään Minkun blogista heidän häidensä ohjelmasta ja bongasin hauskan yksityiskohdan. Meidän hääbingojen kaksi ensimmäistä ruutua ovat sisällöltään täysin samat, ha!

Maanantain soundtrack

Howdy how ja hyvää maanantaita kaikille! Niinhän siinä nyt sitten kävi, että tällä tytöllä kesäloma oli ja meni. Palaan tänään omalle työpaikalleni kolmen kuukauden jälkeen, ja täytyy kyllä sanoa, että tuo työnkierto oli mielenkiintoinen kokemus. Mukavaa on silti palata takaisinkin, etenkin kun työt alkavat verrattain köykäisesti kolmella yövuorolla. Torstain ja perjantain saankin sitten latailla akkuja viikonloppua varten.

En pysty juuri nyt tuottamaan mitenkään erityisen viiltävää retoriikkaa, joten tämänpäiväinen postaus sisältää biisejä, jotka ovat viimeaikoina vedonneet meikäläiseen. Tällaisella soundtrackilla täällä on häitä suunniteltu!

Nyt olisi kaiketi aika alkaa haalia työkamppeita kasaan. Missähän esimerkiksi työkenkäni mahtavat sijaita?

Dianthus caryophyllus ja muita kukkia

Ihmisenä, joka ei tiedä kukista mitään, saati tunnista lajeja, koin hääkukkien valinnan kaikkein haastavimmaksi koko hommassa. Liioittelematta.
Onneksi Google on uusavuttoman anti-kukkaistytön paras ystävä ja jo muutamalla haulla alkoi valjeta, millaisia kukkia syyshäihin on edes mahdollista saada.

Kaipailin pöytäkukkiin runsautta. Jos häät olisivat olleet perinteisesti kesäaikaan ajoittuvat, olisin varmaan päätynyt pulittamaan pitkän pennin pioneista, mutta koska tiesin jo entuudestaan pionin kalliiksi KESÄkukaksi, en edes haaveillut siitä. Pioniahan olisi varmaan periaatteessa vielä syyskuussa mahdollista saada, mutta se olisi ollut vielä tavallistakin tyyriimpi ja laadultaan eittämättä huonompi, kuin kesäiset siskonsa.
Vaihtoehtoni rajautuivat pöytäkukkien osalta hortensiaan, daaliaan ja neilikkaan. Hortensia oli niistä vähiten mieluinen ja kukkakauppiaan mukaan oikean värisävyn saaminen tulisi olemaan arpapeliä. Daalia on kukkana ehdottomasti yksi lemppareitani, eikä vähiten siksi, että kukka on runsas ja jotenkin herttaisen pyöreä.
Valinta osui kuitenkin tuttuun, turvalliseen ja ehdottoman edulliseen neilikkaan, jota on mahdollista saada suunnilleen jokaisessa kuviteltavissa olevassa värissä. Teemamme huomioiden värisävyksi valikoitui tietenkin punaiseen taittava violetti.

Tällaista värisävyä neilikoillemme havittelen!

Aivan yksin neilikat eivät joudu maljakoissa nököttämään, vaan ne saavat seurakseen valkoista harsokukkaa ja violettia freesiaa. Harsokukan varmasti tuntevat kaikki,  kyseessä on se pienikukkainen, pitkävartinen ja haaroittuva rehu, jota näkee suunnilleen kahdessa kolmasosassa kaikista maailman kukkakimpuista ja -asetelmista. Minusta siinä on jotain hyvin yksinkertaisella tavalla viehättävää!
Freesia saattaakin sitten olla vähän vieraampi, ainakaan itse en ollut koskaan ennen tutustunut kasvin ulkonäköön, vaikka nimi olikin tuttu. Freesia on kohtalaisen runsas, monikukkainen kasvi, joka on kuulemma tunnettu voimakkaasta tuoksustaan.

Freesia

Eli kuten kuvasta (huonosti) näkyy, freesia tekee monta kukkaa. Näppärää, kun ajattelee kimppuja, muhkean lopputuloksen aikaansaamiseksi ei tarvita kuin pari hassua vartta, koska yhdestä varresta kasvaa useampi kukinto.

Nyt sitten jännitän, riittääkö meidän lasipurkkeihin oikeasti se kaksi neilikkaa ja yksi freesia, vai pitääkö sitä ottaa sittenkin enemmän... Toisaalta, jos kukkia näyttää olevan liian vähän, ne voisi tunkea myös purkin sisäpuolelle, koska ajattelin käyttää veden sijaan vesihelmiä. Jos on vielä joku, joka ei tiedä, mitä ne ovat (paitsi paikallinen viihdeuimala!), niin kannattaa muistella lapsuuden alkukesiä ja sitä aikaa, kun vesiojat täyttyivät sammakonkudusta. Vesihelmet näyttävät ja tuntuvat turvotettuina suunnilleen samalta.

Sammakonkutua purkissa. Kuva: Juhlacenter.fi

Luulenpa, että ylläolevaan tyyliin päädyn tunkemaan kukkaset purkkeihin sisäpuolelle. Eivätpähän ole sitäkään vähää edes tiellä, eikä kenellekään varmaan tule mieleenkään alkaa nyplätä meikäläisen neilikoita, kun ne lilluvat iljettävässä liemessään.

Neilikkaa, freesiaa ja harsokukkaa tulee myös meikäläisen kimppuun, mutta siinä nähdään myös germiiniä (miniversio gerberasta) ja miniauringonkukkaa. Tuosta auringonkukasta sen verran, en ole varma olenko tullut tilanneeksi kääpiöauringonkukkaa vai pikkuauringonkukkaa, jotka taitavat olla eri asia... Mutta kukka kuin kukka! Keltaista tulee kimppuuni ihan vain tehosteeksi, koska se on violetin vastaväri. Mahdollisesti kimpussani nähdään myös yksinkertaisella tavalla outo ja kaunis kukka, joka sai kunniatehtävän koristaa yksinään tarjoilupöytäämme. Tuo kummajainen on ilmeisen yleinen kiinanlyhty, johon ihastuin ikihyviksi. Kasvi on niin yksinkertainen, ettei sitä voi kuin rakastaa!

Kiinanlyhtyjä

Miltä vaikuttaa? Mitä kukkia muut ovat häihinsä valinneet?

Ei tippa tapa.

Mikä hemmetti siinä onkin? Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee, kun on kysymys alkoholista? Mikä ihmeen psykoosi suomalaiseen iskee, kun laiva saapuu Tallinnan satamaan ja Super-Alkon ovet avautuvat?
En voi käsittää.

Varasin kuluvan viikon alussa meille reissun Viroon, tuohon halvan alkoholin ja tupakan luvattuun maahan. Matkaan lähtee meidän lisäksemme veljeni, jonka farmariautoon olisi tarkoitus mahduttaa kaikki häissämme tarjottava alkoholi.
Siis  A P U A ! Mahtuuko yhteen henkilöautoon muka tarpeeksi juomaa sadalle hengelle? Ei tässä auta minkäänlainen järkipuhe tai realistinen ajattelu. Ei, ei vaikka oikeasti fakta on, ettei alkoholi maistu tuosta sadan hengen ryhmästä kuin suunnilleen puolelle.
Olishan se nyt meinaan ihan hirveetä, jos juoma loppuisi kesken! Siitä ei tule kuin paha mieli kaikille, jos pitää lähteä kaljakauppaan välillä.

Lisäksi mieli pursuaa kysymyksiä, kuten tehdäkö sittenkin booli vähentämään humaltumista miedoilla juomilla. Olisihan sekin kamalaa, jos velipojan auto lastattaisiin niin täyteen kaljakontteja, että akselit vaan napsahtelisivat. Boolitarpeet painavat vähemmän ja humalluttavat suhteessa enemmän.
Entä sitten ne miedot juomat, mitä pitäisi ostaa? Aina on joukossa joku friikki, joka ei juo kaljaa, ei kuivaa omenasiideriä, ei edes lonkeroa. Vaihtoehtoina ovat siinä vaiheessa viini, booli ja joku makea siideri. Jokaiselle haluaisi tarjota jotakin, mutta miten se onnistuu, kun ei tiedä, millaisia juomatottumuksia ihmisillä on?!

Tuskastuttuani melkein viikon näiden kysymysten äärellä olen nyt päätynyt ratkaisuun, jonka uskon tyydyttävän monia janoisia häävieraita. Nyt olis tulossa olutta, kuivaa siideriä (omena ja granaattiomena), lonkeroa (lime ja greippi), jonkinlainen syksyinen booli ja viiniä (valko- ja puna-).
Toivottavasti auto kestää.

Millaisia juomavalikoimia kanssamorsianten häissä nautiskellaan?

Aiheen vierestä: Forssan Teatteri

Kuten jokunen siellä näyttöpäätteiden sillä puolen saattaa tietääkin, sain itseni ängettyä Forssan Teatterin lavalle tulevalle kaudelle 2015-2016. Teatterilaisena minulla on suuri ilo ja kunnia levittää tätä taiteen ilosanomaa kaikille, jotka vain pysyvät paikoillaan tarpeeksi kauan kuunnellakseen... Ja vähän niillekin, jotka juoksevat karkuun. Pitemmittä puheitta seuraa tärkeää informaatiota tai törkeää tuputusta, miten kukin asian kokee.

Klikkaa isommaksi.

Ihan ensitöikseni haluan huomauttaa, että onpa komia plakaatti! Kuten kuvasta näkyy, tulevalle kaudelle on tarjontaa enemmän kuin yltäkylläisesti. Syyskuussa homma polkaistaan käyntiin viime kaudelta tutun Öbaut seitsemän veljeksen voimin. Yleisön pyynnöstä näytelmää esitetään syyskuussa vielä viisi kertaa. Hopi hopi lippuja varaamaan, jos et ole vielä käynyt tsekkaamassa tätä spektaakkelia! Tässä linkki Seutusanomien juttuun.

Syyskuussa ensi-iltansa saa kaaos, tummanpuhuva komedia naisista nykymaailmassa. Näytelmän käsikirjoitus on Mika Myllyahon kynästä ja sen on ohjannut Kirsi Lindholm.
Lokakuun puolivälin tietämillä teatterin päänäyttämöllä nähdään kantaesitys Arto Niemisen Isältä pojalle -farssikomediasta. Elina Pohdon ohjaamaa näytelmää katsomaan tulevia ohjeistetaan ottamaan mukaansa roimasti pilkettä silmäkulmaan, sillä tälle kaksituntiselle on myönnetty naurutakuu!

Ensi vuoden puolella, tammikuun 30. päivä on sitten meikäläisen vuoro astua estradille (okei, on siellä pari muutakin tyyppiä), kun ensi-illassa nähdään Ari Wirran käsikirjoittama ja Elina Pohdon ohjaama Rinsessa Ruusunen. Tervetuloa selvittämään, uskovatko lapset enää nykypäivänä satuihin. Tämä koko perheen komedia ei sovi välttämättä aivan perheen pienimmille, mutta tarjoaa takuuvarmasti nauruhermoja kutkuttavia yllätyksiä hieman isommille katsojille!

Maaliskuussa Forssan Teatteri vetää vielä viimeisen ässän hihastaan, kun "hilpeä draamakomedia" Pesulan likat esitetään ensi kertaa suurelle yleisölle. Pesulan likat on maailmalta tuttu hitti, joka sisältää paljon laulantaa ja nostaa esiin ystävyyden ja yhteisöllisyyden teemoja. Käsikirjoitus Tony Roper, ohjaus Elina Pohto.

Pitkin kautta teatterissa nähdään myös vierailevia esityksiä, kun Jussi Simola Stand up-show ja suoraa improa tarjoileva Neljäs seinä valtaavat näyttämön.

Lippuvaraukset puhelimitse numeroista 040 569 6897 (Rauha Kallio) tai 050 303 2462 (Keijo Koskimies). Varauksensa voi tehdä myös netissä, täällä!
Forssan Teatterista voi tykätä Facebookissa.

Löytyikö tarjonnasta jotain kiinnostavaa?

Karkkibuffet

Uusi viikko on kiva aloittaa makein ajatuksin, joten puhutaanpa karkista. Kävimme eilen sulhon kanssa ohikulkumatkallamme Urjalan makeistukussa ostamassa herkkuja buffettiin. Tässä tekemämme huomio.

K I L P A I L U T A !

Meille kävi karkkien kanssa perinteinen moka, eli emme pahemmin laskeneet, mistä namit kannattaa hankkia. Tämä suurimmaksi osaksi siksi, että Urjala on naapuripitäjä, ja makeistukku vaikutti hyvältä ajatukselta. Päädyimme ostamaan vähän jotain jokaiselle, eli ostoskorista löytyi liitulakuja, wanhoja autoja, hedelmäpanttereita, vaahtosieniä, Fazerin sinistä ja retrotikkareita. Yhteensä nannaa tuli lastattua autoon yli 13 kiloa. Kun kotona laskimme kilohinnan valikoimallemme, leukamme loksahtivat. 10,5 euroa. Olisi kannattanut laskea etukäteen.

Tuli siis todettua, että jopa Prisman irtokarkkihyllystä olisi saanut namit edullisemmin, jos vain olisi viitsinyt kauhoa. Ja bonukset päälle. Jos tämä vaihtoehto ei houkuttele, kannattaa ottaa Google avuksi. Edullisia nameja saa tilattua esimerkiksi Karkkigalleriasta. Hintoihin lisätään tietysti vielä postikulut, jotka määräytyvät luonnollisesti paketin painon mukaan. Minimikulu on 4,90 €.

Inspiraatiokuva

Parempaa onnea ja makeita herkkuhetkiä kanssamorsioille! Hui, alle kaksi kuukautta meidän häihin!

79 päivää

Hei ja hui kauhistus, miten aika rientää! Häävalmistelut eivät ole edenneet sitten mihinkään viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt siihen täytyy tulla muutos. Kutsujen olisi hyvä lähteä postiin ensi viikon aikana, joten ei tässä auta muu, kuin alkaa kirjoittaa osoitteita kuoriin. Sitä ennen ne samperin kutsutekstit ja hääinfot pitäisi tosin ensin tulostaa, hngh.

Häihin on aikaa vähän reilu 2,5 kuukautta ja sinä aikana pitäisi saada aikaan oikeastaan koko hemmetin juhla. Tuntuu, että mitään ei ole valmiina, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä ne tärkeimmät on tietysti järjestetty. Onneksi sunnuntaina alkaa kolmen viikon kesäloma, sinä aikana aion saada kaiken viimeistä yksityiskohtaa myöden valmiiksi. Onneksi toinen kaasoistani lomailee myös, joten varmasti paljon tulee tehtyä.

Pari viikkoa sitten veimme anopin kanssa pukuni lopulta ompelijalle, joten sen verran voinen sanoa mission edenneen. Laiha lohtu etenkin, kun olen pullautunut ja nyt on sitten pysyttävä pullana :D

Yritän saada itseni taas ruotuun blogin kanssa, lupaan!

Hermoromahdus: Tehtävälista

Hnnnnghh, enää vajaa neljä kuukautta häihin, hui! Se tarkoittaa tietysti sitä, että pitäisi laittaa hitonmoinen kiri päälle ja alkaa esimerkiksi tehdä kutsut lopulta valmiiksi. Sen verran olen jo saanutkin Miehekkeen kanssa tehtyä, että kutsuteksti ja kutsun väliin sujautettava juhlaohjesääntö, eli kansankielisemmin hääinfo on nyt näpytelty kutakuinkin valmiiksi. Koska tätä varmasti lukee ainakin muutama hääkutsun saava, niin älkää pelästykö, ei siinä ohjesäännössä mitään ihmeellistä ole :D

Tehtävien asioiden lista tuntuu tässä vaiheessa pitkältä, kuin nälkävuosi. Vielä pitää:

• Tutkia avioliiton esteet
• Askarrella kutsut loppuun
• Maalata ja koristella pilttipurkkeja
• Maalata tienvarsikyltit
• Teettää ompelijalla pukuni korjaukset
• Hankkia Miehekkeelle puku
• Sisäänajaa kengät
• Varata häämeikki
• Käydä juttelemassa floristille
• Hankkia Miehekkeelle uusi sormus
• Kaiverruttaa sormukset
• Keksiä, millaiset hiukset haluan hääpäiväkseni

 Olen tehnyt viime aikoina hurjan paljon ostoksia Facebookin Hääkirpputorilla ja tässä nyt sitten odottelen kesää ja sitä, että minua ennen avioituvat morsiot saavat juhlansa kunnialla järjestettyä. Sitten saankin stressata, ehtivätkö kaikki hääkamppeet minulle syyskuuhun mennessä, vaikka toisaalta miksipäs eivät ehtisi. Sitten tässä voisi tietysti myös alkaa treenata häätanssia ja miettiä vähän jo istumajärjestystä ynnä muuta. Luojan kiitos toinen kaasoistani on tulossa kesäkuun alussa visiitille, työsarkaa meillä riittää... ;)

Yllä olevasta mietelauseesta on alkanut muodostua meikäläisen ohjenuora...

Riemukasta vappua!

Tämän hemaisevan omakuvan kera haluan toivottaa minimaaliselle, mutta sitäkin suurenmoisemmalle lukijakunnalleni

Hauskaa vappua !

Meikäläinen on suuntaamassa huomenna aamuvuoroon, joten kaikkein riehakkaimman juhlinnan jätän suosiolla muille. Simaa en juo ja tippaleivistä en tykkää, munkkeja en osaa leipoa ja kaupatkin meni jo kiinni, joten joku muu saa senkin homman hoitaa.

Nyt painun lämmittelemään grilliä, tuleva aviosiippa saapunee kohta kera lihojen ja vappuseuran.

Ohi aiheen: Tupakointi on hengenvaarallista, rökning kan döda, smoking kills

Otsikko kiteyttää yhden aikamme suurista oivalluksista, jonka me kaikki opimme takuulla jo ennen esikoulua. Nykyään ollaan hyvin tietoisia siitä, millaisia terveysvaikutuksia tupakoinnilla on, eikä päitä ole suinkaan työnnetty pensaaseen, vaan käynnissä on tupakanvastainen sota. Tupakoivia holhotaan ja päättäjillä tuntuu olevan kova pyrkimys tehdä Suomesta savuton. Hiljalleen tupakoiva kansanosa ajetaan aina vain ahtaammalle. Askin koko pienenee sitä mukaa, kun hinta nousee verojen myötä, polttaakin saa vain valikoiduissa paikoissa ja auta armias, jos erehdyt menemään lääkäriin valittamaan mitä tahansa vaivaa, se on nimittäin tupakan syy! Jos röökiä palaa ja unettomuus vaivaa, se johtuu tupakasta. Samoin selkävaivat. Välilevyihin ei kuulemma kierrä veri.

Vähemmästäkin menee aikuisella ihmisellä hermo. Tupakoijaa pidetään ihan idioottina ja alemman luokan kansalaisena, vaikka hän tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti, yksityiselämässä on kaikki hyvin, eikä hän muutenkaan ole koskaan ollut kenellekään haitaksi tai häiriöksi. Ei ole tullut kokeiltua huumeita, eikä alkoakaan kulu niin, että pitäisi kapakoissa lorvia, sammua suihkuun tai häiritä pikkulapsia puistoissa. Silti röökaajat putoavat samaan kategoriaan juoppojen ja narkkarien kanssa. Yhteiskunta ei kaipaa tupakoivaa. Kansantalous kärsii, kun Pirkot ja Erkki-Petterit kiskovat norttiaan: Erkki-Petteri saa tupakan takia veritulpan aivoihinsa ja sitä myötä hemipareesiin, ja kuntoutuksen maksat sinä, kansalainen, niillä rahoilla, jotka verottaja sinulta anastaa. Pirkko puolestaan polttaa kolme askia päivässä, kunnes hänellä diagnosoidaan keuhkoahtaumatauti, johon jopa puolet naistupakoitsijoista sairastuu. Jääräpäisenä röökimuijana Pirkko päättää kuitenkin jatkaa tuprutteluaan hamaan tappiin asti. Kun hän ei enää pärjää kotona, vaan tarvitsee lisähappea, hän päätyy kunnalliseen hoitolaitokseen, ja hoidon maksat jälleen sinä, veronmaksaja. 

Minä lopetin tupakoinnin kaksi viikkoa sitten, enkä ole katunut päätöstäni. Oikeastaan kaikki on sujunut paljon paremmin kuin osasin odottaakaan. Tupakkaa ei ole varsinaisesti tehnyt mieli, mutta elämääni on syntynyt aukkoja, jotka ennen tapasin täyttää tupakalla tai parilla. Niin kauan, kun on tekemistä, en muista ajatella koko syöpäkäärylettä, enkä kaipaa nikotiinia; olen pärjännyt hyvin ilman minkäänlaista korvaushoitoa.
Minä en kuitenkaan lopettanut tätä pahanhajuista pahettani siksi, että joku oppinut ja viisas ihminen on havainnut, että terveys menee, tai että tupakoinnin mukanaan tuomat sairaudet heikentävät kansantaloutta. En myöskään lopettanut sen vuoksi, että olisin raskaana tai aktiivisesti suunnittelisin raskautta, ja tulin eräälle ystävälleni myös suutahtaneeksi hieman, kun tätä vihjattiin.

Lopetin, koska halusin. Pääasiassa ajattelin asiaa taloudelliselta kannalta. Iso aski L&M:n menthol-tupakkaa maksaa 6,70 euroa ja näitä minulla kului viikossa noin 3,5. Se tekee siis 84 savuketta viikossa. 84! Kuukausitasolla poltettuja savukkeita oli siis tämän kaavan mukaan 336 ja niihin kului rahaa ylöspäin pyöristäen 95 euroa. Vuodessa ahtautin keuhkojani siis 1140 euron ja 4032 savukkeen edestä. Härregud!
Toinen tärkeä motivaattori lopettamisessa oli haaste. Halusin katsoa, pystyisinkö. Halusin huomata itsessäni positiivisia muutoksia -- toistaiseksi niitä ei ole ilmaantunut kuin hajuaistin osalta ja ammattini huomioiden se ei välttämättä ole aina hyvä. Silti syleilen tätä uutta, savutonta elämääni ja onnittelen itseäni hienosta saavutuksesta.

En ole erityisen vihreä tyyppi: taloudessamme on kaksi autoa, syömme riisiä ja matkustimme juuri lentokoneella. En valikoi ekologisesti tuotettuja tuotteita tai menetä yöuniani planeetan takia, mutta olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että sademetsät ovat maapallon keuhkot. Niin kauan, kun tupakalla on kysyntää, sademetsiä hakataan niiden (oi, toki myös kaikenlaisen muun viljelyn) vuoksi matalaksi. Miettikääs, tupakka tuhoaa paitsi tupakoitsijan, myös tämän Telluksemme keuhkot.

Kyllä mulle ainakin vähän syyllinen olo tuli.

Motiivejaan on hyvä aina silloin tällöin kyseenalaistaa ja haastaa itsensä ylittämään itsensä, oli syy mikä tahansa.

(Jos tämä nyt herätti, niin suosittelen tämän testin tekemistä riippuvuuden kartoittamiseksi. )

Hengissä ollaan!

Hups. Siinä se maaliskuu sitten hujahti ohi aivan siivillä, kun oli paljon järjestettäviä asioita. Asuntokuvio on nyt ratkaistu ja muutaman viikon päästä meidän olisi määrä jo kantaa kamamme uuteen osoitteeseen. Tästä lisää, kun aihe on ajankohtainen, ja tähän väliin jo pahoitteluni siitä, etten tule varmaankaan tässä(kään) kuussa paljolti kirjoittelemaan juuri noiden muuttopuuhien vuoksi.

Menneenä viikonloppuna kunnostauduimme Miehekkeen, kaaso L:n ja tämän lakanoidenlämmittäjän kanssa hääaskartelujen saralla. Minä ja kaaso suihkittiin Deco-sprayta kutsuihin, miesväki taas lasipurkkeihin ja aika hyvältähän se lopputulos näyttää, vaikka itse kehunkin!
Kutsuista suurin osa saatiin valmiiksi, mutta harmillisesti spray loppui kesken. Nyt olen yrittänyt sitten metsästää kyseistä värisävyä lisää, mutta Prismasta se on loppu. Täytyy käydä tsekkaamassa tilanne Tokmannilla vaikkapa huomenissa, haluaisin saada tuon kutsuasian jo pois päiväjärjestyksestä!
Myös purkkien osalta tapahtui huomattavaa edistystä. Pojat saivat suihkittua monen monta pilttipurkkia ja isompaa lasipurkkia hopeisiksi ja niiden kuivuttua Mieheke pääsi liimailemaan niihin mustaa pitsiteippiä. Söpöjähän niistä tuli!

Mutta koska mikään ei meidän askartelupiirissä mennyt kuin Strömsössä, päätti tuo musta pitsiteippi loppua kesken, tietysti! Tänään yritin etsiä sitä töiden jälkeen käsiini lisää, mutta kuinka ollakaan, sekin oli Prismasta loppu. Jep jep, näin meillä. Ostin sitten tilalle valkoista ja harmaata pitsiteippiä ja lajitelman satiininauhoja, josko niillä jatkaisi koristeluja.

Ei mulla sen kummempaa ollut, kunhan ajattelin ilmoitella itsestäni!

Meidän koto!

Kurrrrnauskis.

Toissapäiväisen raivopäisen siivousurakkani päätteeksi räpsin muutaman kuvan tästä meidän kodosta. Tervetuloa kurkistamaan, miltä meidän penthousessa näyttää!

Ensimmäinen näkymä meidän asunnosta on tällainen. Normaalitilanteessa tuo oikealla näkyvä musta rahi/laatikko on peittynyt kaiken maailman krääsään, kuten laukkuihin ja huiveihin. Nyt siinä on myös yksi muovipussi. Lipaston päällä on yleensä kasa laskuja tai lehtiä.

Kun vierailija kääntyy n. 90 astetta vasemmalle, on näkymä tällainen. Tavallisesti myös tuo vasemmassa ylänurkassa näkyvä naulakko on peittynyt huivien ja takkien alle. Käytävän päässä on vierashuone ja vasemmalla näkyvä ovi vie "kissahuoneeseen", kakkos-olkkariin,  jonka ainoa funktio tällä hetkellä on toimia pyykinkuivatuspaikkana ja varastona...

Mietelauseita päivää piristämään. 

Vuorotyöläiselle tuo lupaus paremmista päivistä ei kyllä oikein kolahda.

Vierashuone on varmaan koko kämpän siistein kolkka, tai olisi, ettei päiväpeitto olisi peittynyt kissankarvaan. Tätä pikkuhuonetta me remonteerasimme viime kesänä. Huone oli alunperin vaalean- ja fuksianpunainen kuvan ulkopuolelle jääneitä vaatekaappeja myöden ja seinistä sai repiä tapettia ainakin kolme-neljä kerrosta ennen varsinaista maalausurakkaa. Hyvä siitä kuitenkin tuli!

Sitten siirrytään "kissahuoneeseen". Koska koko huoneen tarkoitus on varastoida sellaista tavaraa, kuten ylimääräinen kirjahyllyvitriini, sohva, tv-taso, telkkari... niin päädyin kuvaamaan vain pari yksityiskohtaa huoneesta. Täytyy sanoa, että kyllä tuosta läävästäkin ihan kivoja otoksia sai, kun laskeva aurinko tunki sälekaihdinten välistä sisään.

Kissahuone on nimensä veroinen. Itse olisin halunnut laittaa kattitaulun varastoon, mutta Mieheke halusi sen seinälle.  Miau!

Ja lisää kissoja (ja yks Laulava Lintukoira). Kuvasin tuota kynttiläsysteemiäni, kun perheen kuopus Juksu tuli ihmettelemään, että mitä h*lvettiä se akka oikein tekee...

Palataan eteiseen. Vierashuoneen ovelta suoraan katsottuna on suljettu ovi, jonka taakse kätkeytyy kissavapaa vyöhyke, meidän makkari. Ihan täydellinen kisukaranteeni ei ole kyllä onnistunut, jompi kumpi karvaperse ehtii harmillisen usein vilahtaa ovesta... No mut... Pitäiskö tässä sitten sanoa, että This is where the magic happens...?

Kukkatapetissa löytyy. Ja vaatehuoneessa. Se on kuitenkin meikäläisen vaatteiden, laukkujen ja kaiken muun osalta niin kamalassa kunnossa, etten tohtinut kuvata.

Ja taas paluu eteiseen. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla näkyvä ovi johtaa Hotelli Helpotukseen, josta otin kuvan vain näiden otusten vuoksi. Taulu on ostettu Ikeasta, posliinipöllö puolestaan Jyskistä joskus aikojen alussa.Että HUHUU vaan!

Kylppäri on vähintään yhtä epäkuvauksellinen, kuin huussi, mutta pitihän sieltäkin ottaa kuva.

... Koska hei, pöllöjä taas!

Keittiön kanssa tuskastelin aika pitkään yrittäessäni ikuistaa sitä. Lopulta päätin tarjota vain tämän parin vuoden takaisen synttärilahjani jääkaapin ovesta. Meillä on ihan nätti kyökki, mutta jotenkin en osannut ikuistaa sitä. Ehkä se johtuu siitä, ettei koko huone mahdu millään yhteen kuvaan.

Ulko-ovelta katsottuna vasemmalta löytyy sitten meidän kodin sydän, missä se oikea taika tapahtuu (eli datailu ja pleikkarin pelaaminen tietysti!). Yllä ja alla pari tarkoin valittua yksityiskohtaa, peilinkulmaa koristava sukkanauha, jonka Mieheke nappasi siskonsa, kaasoni, viimekesäisissä häissä itselleen. Alla kirpparilöytö, Riihimäen lasipurkki, johon tungin jouluvalot odottamaan taas parempaa käyttöä ;)

Olohuone parvekkeen ovelta kuvattuna. Ilmeisesti katsoin niin tärkeäksi esiintyä itsekin kuvissa, että todella otin kuvan oven edestä ja... No, siellä mää ny oon si, ihan keskellä. 

Huomaa myös pinkki läppärin... alunen? 

Tästä kuvasta se ei pahemmin välity, mutta siis ikkunalla meillä roikkuu siniset Vallilan Kelohongat. 

Viimeinen yksityiskohta. Tuon vadin keskellä on meidän nimikirjaimet ja kihlajaispäivä

H&T 31.5.2012

Ja alapuolella elämämme avaimet, eli kaukosäätimet ja pleikkarikapula.

 Ja näin päättyy kierroksemme parvekkeelle. Olisin kai voinut ottaa maisemastakin kuvan, mutta ei siinä olisi paljon mitään näkynyt. Puita.

Tässä vielä pikku yksityiskohta eteisen lipaston päältä. Väänneltävä hemmo on iankaikkisen vanha, sain sen muistaakseni joskus yläasteella jonkun Lidlistä ostetun taiteilijapaketin mukana.

Siinä se meidän koti nyt sitten oli! :)

Ihanan kamala kevät: eniten v*tuttaa kaikki

Joka vuosi se tulee, yhdessä vaakaraitakuosivaatteiden kanssa. Kevät, tuo suloisesti paskalta tuoksuva vuodenaika, joka saa ihmisraukan muuttumaan omaa mielenterveyttään epäileväksi hermoraunioksi. Ulkona aurinko mollottaa pilvettömällä taivaalla, räystäät tippuvat ja tintit karjuvat kuorossa titityytään. Talviset koiranpaskat ilmestyvät katukuvaan ja kirvoittavat lehtien mielipidepalstoilla kärkevää keskustelua.

Ja se aurinko. Villakangastakissa, puhumattakaan toppatakista, tulee hiki, kun talsit sulotuoksuisessa ulkoilmassa ja olet vähällä murtaa nilkkasi, kun vasta kaapista kaivamasi kevätnilkkureiden koron alle jää murhanhimoinen pikkukivi. Samalla se saatanan auringonperkele porottaa, hiki valuu. Pääset kotiin, riisut takin ja hetken päästä havahdut siihen, että kroppasi tuntuu syväjäädytetyltä. Ja sitten tulee se kevätflunssa.
Takaisin aurinkoon. Se pirulainen paljastaa, miten laiska ja huono ihminen olet jälleen koko edeltävän vuoden ollut. Vastahan mä juhannuksen jälkeen pesin ikkunat! Ei auta kuitenkaan itku markkinoilla ja itkua tihrustaen katsot harmaakalvoisen ikkunaruudun läpi pihan koiranpaskarivistöä, ettet joutuisi kääntämään selkääsi ja kohtaamaan sitä lohdutonta näkyä, kun auringonvalo paljastaa asuntosi vallanneen pölyn. Talvella telkkarin ruudusta sentään näki vielä kuvan! Mistä se kaikki pöly aina keväisin tulee?!

Pölystä saadaan kätevä aasinsilta siitepölyyn. Pikkuhiljaa termisen kevään tehdessä tuloaan alkavat kotimaiset lepät ja pähkinäpensaat kukkia ja jo kuukautta ennen suloiset etelätuulet tuovat mukanaan eteläisemmän Euroopan puiden ja pensaiden siitepölyn. Aatssssiuh! Tätä kärsimystä se on sitten talveen saakka.
Sitten, kun yöpakkasia ei enää odoteta tuleviksi, alkaa massiivinen katujen lakaisuopetaario, josta unohdat kuitenkin olla tyytyväinen saadessasi pikkukiven silmääsi/autosi tuulilasiin, kun edessäsi/vieressäsi/lähistöllä matelee tuo keväinen riesa, lakaisuauto. Mutta eipä enää muljahtele nilkat, koska koroistaan ei nainen hevillä luovu!


Ihmisraukan mielialassakin tapahtuu kamalia muutoksia. Kevät menee rintaan ja jäseniin ja hormoonit hyrräävät. Jos olet sinkku, se on hyvä juttu, jos sulla on vientiä, mutta jos olet edelleen äitisi nurkissa asuva, pikkasen plösö, pleikkarikapulan kanssa yhteen kasvanut peräkammarin poika/tyttö, sitä saattaa pikkasen ahdistua. Äiti vai peräkammarin asukki, se on tapauskohtaista.
Jos olet parisuhteessa, ruoho saattaa alkaa vihertää aidan toisella puolella, tai sitten iskee vauvakuume (ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin syksyllä).
Kevät on ihmiselämässä myös se vuodenaika, jolloin totutaan asioiden päättämiseen. Koulu loppuu. Mitäs nyt sitten, ai tässä pitäisi tehdä jotain päätöksiä elämänsä suhteen vai?

Voidaan kai siis luvalla sanoa, että kevät on saatanasta. Mut on se silti niin ihanaa, kun luonto herää, auto kuluttaa lasinpesunestettä enemmän kuin bensaa ja on aika siivota maanisesti. Mä ainakin alan siivota just nyt.

Pienenpieni hääkirppis: Myynnissä kaasoni viimekesäinen pitsiunelma ja somisteita

Ho-hoi kaikki tulevat morsiamet ilman hääpukua! Täällä on nyt kaupan romanttinen, merenneitomallinen pitsiunelma.

White Rose -merkkinen puku on lyhennytetty 158 cm mittaiselle morsiolle.
Hääpäivänään tämä nykyinen rouva käytti n. kuuden (6) sentin korkoja. 

Puku on pientä mitoitusta. Kokolapun merkintää en jaksa muistaa, mutta puku vastaa kokoa 38. Laadukas, tukeva materiaali ja sisäänommeltu korsetti sekä pieni laahus, jonka saa nostettua ylös laahuslenkillä. Vetoketjukiinnitys, pitsiolkainten kiinnitys kolmella napilla.

Hp. 700 euroa / TARJOUS!

Sovitus ja nouto onnistuu parhaiten Forssassa. 

Lisäksi kaupan myös paljon turkoosia hääkrääsää, jotka luetteloin tähän, kunhan tilanne on kartoitettu. 

Löytyy myös valkoisia pöytänumeropidikkeitä (valkoinen sydämenmuotoinen jalka, valkoinen metalli"koukero"), varmuudella 12 kpl, mahdollisesti enemmänkin. Hinta 0,50 euroa/ kpl.

Lisään kuvia, jahka kaaso saa niitä räpsittyä!

Home is where the heart is?

Pari viikkoa sitten tuli taas todistettua se karu tosiasia, että universumi iskee vääjäämättä avokämmenellä päin näköä, jos vain satut olemaan liian tyytyväinen johonkin. Olen kulkenut pari viikkoa kuin sumussa ja yrittänyt saada tilanteeseen jotain tolkkua, kehittää toimintasuunnitelmaa ja löytää asioista positiivisen puolen. Taidan olla onnistumassa, ainakaan enää ei itketä koko ajan.

Tuo universumin avari-isku koski siis meidän kotia. Asustamme tällä hetkellä taloyhtiön hallussa olevassa asunnossa vuokralla -- mutta emme enää kovin pitkään. Kävi nimittäin niin, että asunnon omistajat, joilta kämppä on otettu taloyhtiön hallittavaksi, ovat mitä ilmeisimmin jättäneet asuntolainansa maksamatta ja nyt pankki sitten karhuaa omiaan takaisin. Se tahtoo sanoa sitä, että meidän koti menee myyntiin, eli meidän pitää pakata kimpsumme ja kampsumme ja painua johonkin muuhun residenssiin. Ei se maailmanloppu ole, minä kun kovasti jo muutenkin suunnittelin muuttoa tulossa olevan putkiremontin vuoksi. Se vaan, että meikäläisen luonteelle ei sovi kyllä sitten yhtään tämmöinen epätietoisuus... Ja toisaalta tieto siitä, että kämppä menee alta, lisää tuskaa, kun uutta ei ole vielä näköpiirissä.
Kummasti sitä vaan alkaa nyt nähdä tämän vähän-sinne-päin-tee-se-itse-remontoidun asunnon hyvät puolet, kun tästä täytyy muuttaa pois!

Muutossa on kuitenkin myös hyvää. Olen vakaasti sitä mieltä, että kun joutuu pakkaamaan koko elämänsä laatikoihin ja jätesäkkeihin, joutuu käymään samalla läpi monenlaisia asioita, hyviä ja huonoja, heittämään turhaa tavaraa mäkeen ( aion taas kerran kunnostautua erityisesti tässä, koska emme todellakaan ole löytämässä mistään tämän kokoista ja näin paljolla kaappitilalla varustettua asuntoa ) ja samalla sulkemaan henkisiä ovia takanaan. Muuttamisen psykologinen puoli on minulle se tärkein puoli. Ja käyhän se hemmetti sentään myös salitreenistä! Etenkin, jos todella aiomme muuttaa jälleen kerran naapuritaloon. Trust me, tavaroiden yhtäjaksoinen kantaminen ilman ajomatkan tuomaa pientä levähdystaukoa on suoraan sanoen saatanasta.

Eli vielä ennen häitä Missiona syyshäät -blogista tulee muuttoblogi. Olen tässä pitkän aikaa ( koko blogin historian, suunnilleen ) funtsinut, esittelisinkö kuvien muodossa tätä meidän kartanoamme, ja jos en päädy tätä kämppää kuvaamaan, niin seuraavaa sitten! Ennen ja jälkeen muuton tietysti!
Pienenä sivuhuomiona täytyy siis todeta, että olen aina tykännyt viihdyttää itseäni myynti- ja vuokra-asuntoilmoitusten katselemisella; tyhjä asunto on kuin pöydälle jäänyt laskun kirjekuori, jonka kulmaan on pakko piirtää kukkasia ja kirkkoveneitä. Asuntooni en kyllä haluaisi kumpiakaan seinille.

Eikun hups, onhan mulla nytkin makuuhuoneessa kukkatapetti.

Näihin kuviin ja muutoksentäyteisiin tunnelmiin! Haluaisitteko kurkistaa, miltä meillä näyttää? ( pliis, sanokaa joo, niin saan hyvän tekosyyn siivota, kun kuvaan täällä ;) )

Kuka diskotähteä lohduttaa, kun ei tempot pysy kohdillaan

Lauantai on hyvä päivä jakaa pari aivan täysin mihinkään liittymätöntä musiikkisuositusta. Nauttikaa tästä sulosointujen kakofoniasta!

Pistin muuten blogin taustan uusiksi. Vanha oli kamalan synkkä, vaikka eipä tämäkään vielä kovin tyypillinen vaalea ja hempeä hääblogi ole... 

Hyvää viikonloppua! :)

//Edit 22.2.// 
No nyt on vaaleaa, räjäytinpä taas ulkoasun uuteen uskoon. Onko liian harmaa?

DIY: Tuikkukipot, maljakot ja kynttilänjalkojen fiksaus askartelutaidottomille idiooteille

Niinhän siinä sitten kävi, että tänne rantautui kamala tappoflunssa ja tietysti se sitten salakavalasti ui meikäläisen liiveihin. Tyypillinen lomanjälkeinen räkätauti siis iski. Olin aamulla ulkoiselta ja henkiseltä olemukseltani aika pitkälti tällainen...

kuva

... Ainakin huulet tuntuivat olevan yhtä kuivat... Raahauduin sitten puoliltapäivin työterveyteen, sain saikkua maanantaihin ja luennon c- ja d-vitamiinien tärkeydestä, poistuen lopulta räkää valuen takavasemmalle. Ihme, jos en jättänyt perääni kunnon limavanaa.
Työterveysvisiitin jälkeen suuntasin Prismaan hakemaan nenäliinoja ja marjamehua ja jumituin siinä samalla tutkailemaan vähän askartelutarvikkeita ja sisustusjuttuja. Bingo! Piipahdin vielä Suomalaisessa kirjakaupassa hiplailemassa korttipohjia, enkä suinkaan poistunut tyhjin käsin, vaan kiikutin kassalle kutsukorttitarvikkeen poikineen. Nytkö sen voi sanoa alkaneen, hääaskartelun?

Kotiin päästyäni ryhdyin miltei heti innokkaasti toimeen. Tarvikkeet levälleen keittiönpöydälle mainospapereiden päälle ja ei kun tuumasta toimeen! Olen ala-arvoinen askartelija, joten mitään kovin korkealentoista en ryhtynyt kokeilemaan, ja senkin vähän, mitä tein, olisi joku muu varmasti tehnyt paremmin. Joku muu, joka ei ole vielä edes esikoulussa.

Ensimmäisenä aloin suihkia hopeista Deco-maalia Prismasta löytämiini mustiin kynttilänjalkoihin. Niihin kiinnitetyt viiden euron hintalaput suorastaan huusivat: "Hanna, osta meidät!" ja minähän ostin!

Kuvassa oikealla kynttilänjalkojen alkuperäinen look, eli tylsä ja synkkä musta. Vasemmalla jo kerran käsitelty yksilö. Minkäänlaista tekniikkaahan minulla ei tässä ollut. Paperit pöytään, kynttilänjalka paperille, spraypullo kouraan ja ei kun suihkimaan maalia itse maalattavaan objektiin, paperiin, seinään, pöytään... Kissat meillä säästyivät hopeoinnilta vain oman arkuutensa ansiosta, molemmat pelkäsivät nimittäin hirmuisesti pullon ravistamisen ääntä... Tyhmät.
Suihkimisen jälkeen otin talouspaperia ja pyyhin isompia maaleja sillä (kynttilänjaloista JA ympäristöstä), koska en halunnut tasaista pintaa, vaan pikemminkin kuluneen ja vanhan oloisen.

Tässä toinen pikkuostos, eli tuollainen susiruma kyltti, ylemmässä kuvassa näkyvissä alkuperäinen väri. Visioin tuota kammotusta korteille. Haluaisin kovasti, että kaikki kortit saisi pois lahjapöydältä lojumasta ja niille olisi ihana löytää esimerkiksi tällainen matka-arkku... Tuon rumilus-kyltin voisi sitten ripustaa siihen tuollaisen viirisysteemin korvikkeeksi. Saas nähdä, kuinka käy, tuleeko arkkua ja päätyykö tuo mihinkään.

Tässä vähän kuvaa tarvikkeistani ja käsittelyyn päätyneistä piltti- ja kurkkupurkeista. Vasemmalla siis hopeinen Deco spray, joka maksoi Prismassa muistaakseni ihan vain pari-kolme euroa. Ei huono. Oikealla helmiäisvioletti spray, joka oli rutkasti arvokkaampi, tämä maksoi 9,95. Minkäänlaista kuvaa Operaatio Pilttipurkista en tullut ottaneeksi, mutta spreijailin purkit siten, että laitoin ne paperin päälle pohja ylöspäin ja annoin palaa. Aika kauan purkkeja sai tällä tavalla kuivatella (vaikka kuivatusajan piti olla 30-40 min), sillä pohjahan ei ole tasainen, vaan siihen kerääntyi maalia enemmän... Paria tahmeaa sormenjälkeä ja puoltatoista tuntia myöhemmin lopputulos oli kuitenkin tämä...

Olen itse aika tyytyväinen. Kuvassa tosin pilttipurkit loistavat nätimmin, kuin luonnossa. Hups, sitähän ei pitänyt kertoa! :D Luonnossa ne näyttävät sopivasti vanhahtavilta ja jotenkin huuruisilta. Kuitenkin joku pieni juttu niistä puuttuu, mutta mikä? Vähän jotain blingblingiä? Joku nauha? Molemmat? :D

Pitemmittä puheitta siirryn nyt keittelemään itselleni Finrexiniä. Niiskuneiti kiittää ja kuittaa.