sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Meidän häät: Esipuhe, eli Kuukausi rouvana.

Olisin tietysti voinut tarttua tähänkin toimeen jo paljon, paljon aikaisemmin, mutta kuten sanontakin kuuluu, parempi myöhään kuin nuolaista ennen... eiku.
Meidän häistä on nyt siis vierähtänyt jo muutama viikko. Alkuun olo oli kamalan haikea ja sielussa häiden mentävä tyhjiö. Tässäkö se nyt oli, kaiken sen työn lopputulos, joka hurahti ohi ihan silmän räpäyksessä. Mielessä oli noin tsiljoona asiaa, jotka olisi halunnut korjata tai tehdä toisin. Aika tosin kultaa muistot, koska tänään, kun äitini kysyi häävideoiden katselun lomassa, tekisimmekö jotain toisin, en osannut heti nimetä mitään yksittäistä asiaa. Hetken mieleen palauttelun jälkeen keksin, että olisin ehkä ohjeistanut hääbingon kaasoille paremmin ja käskenyt näitä asettelemaan puvun päälleni kaikessa rauhassa. Hyppäsin kolttuun siinä määrin vauhdikkaasti, että se oli himpun verran liian ylhäällä ja vannehamekin meni epähuomiossa väärin päin. Niin, ja tarrakiinnitys hiersi ikävästi punaisen rannun kylkeeni. Olisin myös ehdottomasti testannut häätanssikappaleemme koneellani etukäteen ja säästänyt äitiäni ja kaaso-Lauraa ajamasta hakemaan Teemun konetta kotoamme.

En tässä nyt pureudu sen syvällisemmin häihimme, vaan palaan asiaan myöhemmin. Tällä tahdilla saan häät käytyä läpi ehkä... Kymmenen vuoden kuluttua :D
Tässä nyt kuitenkin vähän maistiaisia kaikkein innokkaimmille! Ja sellaista nippelitietoa vielä, että pukunihan siis on Blue by Enzoanin Canberra, jonka ostin vuosi takaperin Helsingin Lovebirdsistä pilkkahintaan.
Alla olevat kuvat on ottanut ihana Jenni Komulainen!

Yhtään ei jännitä...
Kauan naineet, vastavihityt.

Salissa näytti tältä!

Muikeat.
Tanssin pyörteissä! Tästä tarkemmin lisää myöhemmin!


Häät oli kokonaisuutena meidän näköiset, hauskat ja rennot, ilman sen kummempaa pönötystä. Vieraat kehuivat tunnelmaa ja tuntuivat kaikki aidosti viihtyneen. Yksi hyvä esimerkki oli Teemun kaveri, joka ilmoitti perjantaina olevansa flunssassa. Tyyppi kuitenkin päätti lähteä sittenkin bailaamaan meidän kanssa ja vaikka olin tampio, enkä onnitteluissa edes tuntenut koko jätkää (ollaan kyllä tavattu; kaksi kertaa baarissa!), hän ilmoitti kuulemma Teemulle illan pimetessä, että kannatti ehdottomasti kyllä lähteä.
Meidän Missio Syyshäät sujui siis lopulta hemmetin hyvin!
Palataan asiaan myöhemmin. Alan purkaa päivää pala palalta (oletettavasti) kronologisessa järjestyksessä, tosiaan kymmenen vuoden päästä varmaan päästään hotelliin asti :D

lauantai 5. syyskuuta 2015

Terveisiä keuhkoparantolasta.

Yritin keksiä mukahauskan otsikon, josta jo kävisi ilmi, että täällä sairastetaan, mutta näin aamuvarhaisella ei voi odottaa kuin yllä olevan otsikon kaltaisia helmiä.

Tasan viikko meidän häihin. Siis mihin se aika ihan oikeasti meni? Ensin sitä oli yli vuosi, sitten vuosi, yhdeksän kuukautta, puoli vuotta... Ja nyt sitä on enää viikko?! Jännitys on hirmuinen ja jostain syystä kaikki mahdollinen menee päin v*ttua, näin suoralla suomen kielellä sanoakseni. Olette jo saattaneet lukea Karkkilan tapauksesta, mutta vakuutan, että se ei ole suinkaan ainoa, joka tässä viikon sisällä on mennyt pieleen!

Aloitetaan boolimaljoista. Koska Hämeenlinnan Class Ohlsonilla ei ollut haluamiani 3,8 litran hanallisia lasiastioita, veljeni kihlattu E varasi kyseiset astiat omalla nimellään ja lupautui hakemaan ne, itse kun Hämeenlinnassa asuu ja minulla on sinne kuitenkin aina reippaan puolen tunnin ajo.
Kaiken piti olla hyvin, kunnes toissapäivänä sainkin sitten E:ltä viestin, että Clasu ei pystykään toimittamaan boolihanojamme, koska niitä saadaan Ruotsin keskusvarastoon vasta 10.9. Tämä tiedoksi siis kaikille muillekin Class Ohlsonin hana-astioista haaveileville: ei ole!

Onneksi ympäriltäni löytyy paitsi myös ihana kaaso, myös mahtavia ystäviä ja nyt minulla on jo lainahanat kiikarissa, eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Olin eilen aamulla hädin tuskin toipunut torstaisesta hanaepisodista, kun klikkailin itseni postin sivuille seuraamaan, missä JuhlaCenterin pakettini menee. Tilasin sieltä siis karkkikauhat. En tiedä, olenko jo kirjoittanut karkkikauhoista! Lyhyesti: meillä piti olla kauhat, mutta niitä ei löydy mistään, vaikka anoppila, kaaso-T:n koti ja varasto ja jopa appivanhempieni mökki on käännetty ylösalaisin! Ärrr...
No, tilasin siis uudet kauhat ja muuta pientä härpäkettä. Tämä tapahtui maanantaina 31.8. ja keskiviikkona 2.9. sain lopulta tiedon siitä, että paketti on postitettu... Postin seurannan mukaan tosin vielä torstai-iltanakin paketista oli vasta vastaanotettu sähköinen ennakkotieto. Okei, selvä, ei hätää. Kauhat ehtii paikalle, hengitä...
Kunnes eilen aamulla paketin olinpaikkaa tarkistaessani totesin, että jälleen kerran joku haluaa meitä koetella. Lajitteluvirhe, paketti on mennyt meistä railakkaasti ohi ja on Jyväskylässä. Voi #%&¤!

Tietenkin se paketti ehtii tänne viikossa, mutta alkaa vaan hiljalleen ärsyttää, kun mikään ei mene niin kuin pitäisi mennä, tienvarsikylteistä karkkikauhoihin ja itsestään lukittuvaan autoon. Sen lisäksi flunssassa ollaan oltu molemmat kohta viikko, jes.

Tuleepahan sit hiton luja liitto!

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kirskuva ja omapäinen eli hääjuomien taustalla piilevä surkeiden sattumusten sarja

Kävimme eilen kahteen pekkaan audienssilla etelänaapurissa, siis luonnollisesti Virossa. Kuten arvata saattaa, sekään ei mennyt aivan niin kuin olisi voinut olettaa ja jopa toivoa. Tämä on kertomus eilisen kommelluksista.

Olin lainannut juomareissua varten veljeni farmari-audin. Alunperinhän kyseisen velipojan oli tarkoitus tulla itsekin reissuun mukaan, mutta hän ilmoitti pari viikkoa sitten, ettei omista passia ja on liian köyhä sitä hankkimaan (<3). Sinänsä onnekasta, että veli ei päässyt matkaan mukaan, koska olisimme joutuneet hylkäämään Tallinnassa joko osan ennakkotilatuista juomista tai sitten velipojan. Valinta olisi varmaan kallistunut veljeen ;)

No, lähdimme ajamaan Helsinkiä kohti hyvissä ajoin ennen puolta kahdeksaa. Maalaistolloille pitää varata hyvin aikaa eksyä pääkaupunkiin jne. Kaikki meni hyvin, ajokeli oli aurinkoinen ja elämä tuntui hymyilevän kerrankin. KUNNES! Kunnes vähän ennen Nummelaa huolestuimme auton pitämästä vinkunasta, joka tuntui kuuluvan vasemmanpuoleisen eturenkaan suunnalta. Ääni vain paheni ja lopulta länsiterminaaliin kaartaessamme kuulosti siltä, kuin miljoona luurankoa olisi raapinut liitutaulua, tai vaihtoehtoisesti tuhat pakoputkea laahannut asvalttia vasten. Tuntematon pikkupoikakin joutui upottamaan sormet rannetta myöden korviinsa, raukka.

Loikkasimme ulos autosta ja pian luoksemme asteli tuntematon herrasmies, joka kysyi, mikä mättää ja tutkiskeli itsekin hieman Audin eturengasta. Diagnoosiksi hän ilmoitti lopulta jarrujärjestelmään jumittuneen kiven. No, sehän on kiva, kuinkas sen pois saa? Googlettelin siinä sitten aikani kuluksi ja selvisi, että peruuttamalla moiset kivet voi saada pois iljettäviä kirskunoita aiheuttamasta. Eipä siinä kuitenkaan autojonossa pahemmin peruutella, joten Audin jarrulevy ulvoen ajoin sisään laivaan.

 
Menomatka sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Teemu joi muutaman olusen ja itse pysyttelin limpparilinjalla. Olimme hyvissä ajoin autokannella ja ajoimme laivasta ulos, ohi virolaisten poliisien, jotka vilkuilivat ilmeisen kovaäänisesti joutsenlaulua laulavaa autoa huvittuneina.
Suunnistin ensimmäisen Super-Alkon (Lootsi 10) parkkipaikalle, jossa saimme osaksemme vielä enemmän virnuilua viinaksiaan lastaavilta suomituristeilta. Yhdellä hieman reippaamalla peruutuksella ulvonta kuitenkin lakkasi kuin lakkasikin, tai ainakin vaimeni, joten uskaltauduin ajamaan kauemmas satamasta. Olin siis jostain selittämättömästä syystä tilannut juomamme toiseen Super-Alkoon, Lootsi 4:n. Hyvin sinnekin kuitenkin löysi ja saimme jopa kaikki juomat, 35 laatikkoa olutta/siideriä/lonkeroa, 24 pulloa skumppaa, 9 viinipänikkää ja booliviinat mahtumaan autoon ongelmitta. Jälleen kerran elämä siis hymyili ja aurinkokin paistoi. Kulutimme jäljelle jääneen ajan käymällä Hesburgerissa ja kaljalla.

Paluumatkalla ostimme laivasta tupakat ja minäkin uskaltauduin juomaan yhden siiderin. Mussutimme Tobleronea ja kuuntelimme karaokea, kaikki oli mukavasti ja haaveilimme jo kotiin pääsystä ja saunasta.
Laiva saapui Helsinkiin kymmenisen minuuttia aikataulusta jäljessä. Ajoimme ulos paluun tehneen vinkunan säestämänä ja suunnistimme kotia kohti. Teemulla alkoi tässä vaiheessa kaljahammasta kolottaa ja koska laivasta tai maista emme ns. ylimääräistä ostaneet, päätimme pysähtyä matkalla sitten Karkkilan ABC:lle.

Se oli matkan kohtalokkain virhe.

Teemu suunnisti ABC:llä kauppaan ja itse kävin pissalla. Kusitaukoni jälkeen marssin takaisin autolla ja avasin ovet, survaisin avaimen jo valmiiksi virtalukkoon, otin puhelimen ja tupakan ja astuin ulos autosta. Släm, paiskasin ovenkin tietysti kiinni ja sytytin tupakan. Kului vajaa puoli minuuttia, kun auto keskeytti tupakkataukoni vetämällä ovensa lukkoon! Tunnustelin taskujani silmät kauhusta pyöreinä, toivoen, että sittenkin löytäisin avaimen, mutta ei, siellä se oli, visusti virtalukossa. Kaikki ikkunat olivat kiinni, eikä avaimiin mitään keinoa päästä käsiksi.
Onneksi oli puhelin. Soitto veljelle, onko auto ennen tehnyt näin, mitäs nyt, apua! Seuraavaksi numerotiedustelun kautta päivystävälle lukkosepälle, joka oli Helsingissä ja haluton lähtemään ajamaan Karkkilaan. Seuraava oljenkorsi oli tiepalvelu, joten soitto Falckin asiakaspalveluun. Akun varaustasoni oli alle 20 % ja Teemulla vajaa 5 %, joten ei paljoa hymyilyttänyt, kun asiakaspalvelun nainen sanoi soittavansa takaisin, kun saa kuljettajan kiinni. Tässä välissä äitini, autuaan tietämättömänä kaikesta, yritti soittaa. Löin luurin korvaan.

Lopulta nainen sitten soitti ja kertoi soittaneensa kolmelle kuljettajalle, jotka olivat olleet sitä mieltä, että Audi iskee ovensa takalukkoon, jos siihen yrittää päästä sisään ilman avainta.
No voi perkele.
Soitin jälleen veljelleni, joka lähtikin oitis Leppäkoskelta vara-avaimen kanssa. Odotellessamme siinä Audin lämpimällä konepellillä sihautin saunajuomaksi tarkoitetun sidukan, ihan vain koska vitutti niin railakkaasti. Jos joku vaikutuksille altis lukee tätä, niin muista: jos otat, et aja. Tämä tilanne kuitenkin vaati alkoholia ja "yhden voi aina ottaa".

Lopulta velipoika kaarsi Fordini kumit sauhuten (tai sitten ei) paikalle ja veti avaimen esiin. Niksnaks, sesam aukene, ja ovet olivat auki. Onni on tuo vauvaveli, joka tulee vaikka maailman ääriin isosiskon avuksi!<3 Saattoi tosin olla vähän osuutta silläkin, ettei sitä autoa todellakaan olisi sinne voinut jättää. Joku valopää olisi kuitenkin nähnyt tilaisuutensa koittaneen; auto ja alkot samassa paketissa, hitsi mikä mäihä!

Että sellainen lauantai meillä. Toivottavasti muilla meni paremmin ja tosiaan kuten kaaso T totesi, onni onnettomuudessa, että tämä tapahtui paluumatkalla Suomessa, eikä esimerkiksi Tallinnassa!

P.S. Kokeilin tänään samaa juttua, eli avasin lukituksen, avasin oven ja suljin sen. Viiden minuutin jälkeen ei puhettakaan, että Audi olisi lukinnut itse itsensä. Mrrrrr.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

DIY-disasters

Joo. Niinhän se vaan taas tuli todettua, ettei tässä hääprojektissa oikein mikään mene niinkuin Strömsössä. Menneellä viikolla maalailimme nimittäin Miehekkeen kanssa tienvarsikyltit ja ehostimme myös jo kahdet häät nähneet liitutaulut uusilla maalikerroksilla käyttökelpoisiksi. Liitutauluista tuli oikein hyvät ja siistit, mutta ne tienvarsikyltit! Oih ja voih.

Kyltit oli jo edeltävänä päivänä maalattu violeteiksi, joten meikäläinen otti pensselin kauniiseen käteen ja alkoi sutia valkoisia kirjaimia paikoilleen. Lopputuloksesta en ottanut edes valokuvia, liekö syynä ollut jokin jumalainen johdatus vaiko oma tyytymättömyyteni lopputulokseen. Jo ensimmäisen kyltin jälkeen ajattelin, että perhana, olisihan tuon ja tuon kirjaimen voinut tehdä ihan toisellakin tavalla...
Onni siis kai onnettomuudessa, että kyltit olivat unohtuneet anoppilassa yöksi taivasalle ja ilmeisesti yökosteus oli saanut maalin valumaan. Anoppi oli soitellut aamulla Miehekkeelle ja kertonut onnettomuudesta, että maalit ovat "vähän" levinneet. No, muutamaa tuntia myöhemmin saimmekin jo sitten kuvamateriaalia, ja pakko on kyllä sanoa, että anoppi taisi kyllä kaunistella...



Eli vituikshan se noin kansankielellä ilmaistuna meni. Mutta minäpä saan nyt sitten toteuttaa uuden vision ja aion käyttää siihen tarkoitukseen vanhoja vesivärisiveltimiäni. Niillä kun ei ole muutenkaan mitään käyttöä, joten yhtä hyvin voin pilata ne kalustemaalilla.

On tässä sitten jotain hyvää ja onnistunuttakin saatu aikaan! Päätin tässä eräänä päivänä, että haluan häihimme bingon, joten näppäränä tyttönä kasasin sellaisen Wordin avustuksella. Lopputuloksesta tuli aika hieno, vaikka itse kehunkin, ja eilen sitten Miehekkeen pikkusiskon kanssa rullasimme bingoista kääröt.




Että häävieraille vain tiedoksi, kannattaa olla tarkkana, koska kolme ensimmäistä bingoa palkitaan!


Pisti muuten tätä morsianta vähän ihmetyttämään, kun luin tänään Minkun blogista heidän häidensä ohjelmasta ja bongasin hauskan yksityiskohdan. Meidän hääbingojen kaksi ensimmäistä ruutua ovat sisällöltään täysin samat, ha!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Maanantain soundtrack

Howdy how ja hyvää maanantaita kaikille! Niinhän siinä nyt sitten kävi, että tällä tytöllä kesäloma oli ja meni. Palaan tänään omalle työpaikalleni kolmen kuukauden jälkeen, ja täytyy kyllä sanoa, että tuo työnkierto oli mielenkiintoinen kokemus. Mukavaa on silti palata takaisinkin, etenkin kun työt alkavat verrattain köykäisesti kolmella yövuorolla. Torstain ja perjantain saankin sitten latailla akkuja viikonloppua varten.

En pysty juuri nyt tuottamaan mitenkään erityisen viiltävää retoriikkaa, joten tämänpäiväinen postaus sisältää biisejä, jotka ovat viimeaikoina vedonneet meikäläiseen. Tällaisella soundtrackilla täällä on häitä suunniteltu!










Nyt olisi kaiketi aika alkaa haalia työkamppeita kasaan. Missähän esimerkiksi työkenkäni mahtavat sijaita?

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Dianthus caryophyllus ja muita kukkia

Ihmisenä, joka ei tiedä kukista mitään, saati tunnista lajeja, koin hääkukkien valinnan kaikkein haastavimmaksi koko hommassa. Liioittelematta.
Onneksi Google on uusavuttoman anti-kukkaistytön paras ystävä ja jo muutamalla haulla alkoi valjeta, millaisia kukkia syyshäihin on edes mahdollista saada.

Kaipailin pöytäkukkiin runsautta. Jos häät olisivat olleet perinteisesti kesäaikaan ajoittuvat, olisin varmaan päätynyt pulittamaan pitkän pennin pioneista, mutta koska tiesin jo entuudestaan pionin kalliiksi KESÄkukaksi, en edes haaveillut siitä. Pioniahan olisi varmaan periaatteessa vielä syyskuussa mahdollista saada, mutta se olisi ollut vielä tavallistakin tyyriimpi ja laadultaan eittämättä huonompi, kuin kesäiset siskonsa.
Vaihtoehtoni rajautuivat pöytäkukkien osalta hortensiaan, daaliaan ja neilikkaan. Hortensia oli niistä vähiten mieluinen ja kukkakauppiaan mukaan oikean värisävyn saaminen tulisi olemaan arpapeliä. Daalia on kukkana ehdottomasti yksi lemppareitani, eikä vähiten siksi, että kukka on runsas ja jotenkin herttaisen pyöreä.
Valinta osui kuitenkin tuttuun, turvalliseen ja ehdottoman edulliseen neilikkaan, jota on mahdollista saada suunnilleen jokaisessa kuviteltavissa olevassa värissä. Teemamme huomioiden värisävyksi valikoitui tietenkin punaiseen taittava violetti.

Tällaista värisävyä neilikoillemme havittelen!

Aivan yksin neilikat eivät joudu maljakoissa nököttämään, vaan ne saavat seurakseen valkoista harsokukkaa ja violettia freesiaa. Harsokukan varmasti tuntevat kaikki,  kyseessä on se pienikukkainen, pitkävartinen ja haaroittuva rehu, jota näkee suunnilleen kahdessa kolmasosassa kaikista maailman kukkakimpuista ja -asetelmista. Minusta siinä on jotain hyvin yksinkertaisella tavalla viehättävää!
Freesia saattaakin sitten olla vähän vieraampi, ainakaan itse en ollut koskaan ennen tutustunut kasvin ulkonäköön, vaikka nimi olikin tuttu. Freesia on kohtalaisen runsas, monikukkainen kasvi, joka on kuulemma tunnettu voimakkaasta tuoksustaan.

Freesia

Eli kuten kuvasta (huonosti) näkyy, freesia tekee monta kukkaa. Näppärää, kun ajattelee kimppuja, muhkean lopputuloksen aikaansaamiseksi ei tarvita kuin pari hassua vartta, koska yhdestä varresta kasvaa useampi kukinto.

Nyt sitten jännitän, riittääkö meidän lasipurkkeihin oikeasti se kaksi neilikkaa ja yksi freesia, vai pitääkö sitä ottaa sittenkin enemmän... Toisaalta, jos kukkia näyttää olevan liian vähän, ne voisi tunkea myös purkin sisäpuolelle, koska ajattelin käyttää veden sijaan vesihelmiä. Jos on vielä joku, joka ei tiedä, mitä ne ovat (paitsi paikallinen viihdeuimala!), niin kannattaa muistella lapsuuden alkukesiä ja sitä aikaa, kun vesiojat täyttyivät sammakonkudusta. Vesihelmet näyttävät ja tuntuvat turvotettuina suunnilleen samalta.

Sammakonkutua purkissa. Kuva: Juhlacenter.fi

Luulenpa, että ylläolevaan tyyliin päädyn tunkemaan kukkaset purkkeihin sisäpuolelle. Eivätpähän ole sitäkään vähää edes tiellä, eikä kenellekään varmaan tule mieleenkään alkaa nyplätä meikäläisen neilikoita, kun ne lilluvat iljettävässä liemessään.

Neilikkaa, freesiaa ja harsokukkaa tulee myös meikäläisen kimppuun, mutta siinä nähdään myös germiiniä (miniversio gerberasta) ja miniauringonkukkaa. Tuosta auringonkukasta sen verran, en ole varma olenko tullut tilanneeksi kääpiöauringonkukkaa vai pikkuauringonkukkaa, jotka taitavat olla eri asia... Mutta kukka kuin kukka! Keltaista tulee kimppuuni ihan vain tehosteeksi, koska se on violetin vastaväri. Mahdollisesti kimpussani nähdään myös yksinkertaisella tavalla outo ja kaunis kukka, joka sai kunniatehtävän koristaa yksinään tarjoilupöytäämme. Tuo kummajainen on ilmeisen yleinen kiinanlyhty, johon ihastuin ikihyviksi. Kasvi on niin yksinkertainen, ettei sitä voi kuin rakastaa!

Kiinanlyhtyjä

Miltä vaikuttaa? Mitä kukkia muut ovat häihinsä valinneet?

Ei tippa tapa.

Mikä hemmetti siinä onkin? Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee, kun on kysymys alkoholista? Mikä ihmeen psykoosi suomalaiseen iskee, kun laiva saapuu Tallinnan satamaan ja Super-Alkon ovet avautuvat?
En voi käsittää.

Varasin kuluvan viikon alussa meille reissun Viroon, tuohon halvan alkoholin ja tupakan luvattuun maahan. Matkaan lähtee meidän lisäksemme veljeni, jonka farmariautoon olisi tarkoitus mahduttaa kaikki häissämme tarjottava alkoholi.
Siis  A P U A ! Mahtuuko yhteen henkilöautoon muka tarpeeksi juomaa sadalle hengelle? Ei tässä auta minkäänlainen järkipuhe tai realistinen ajattelu. Ei, ei vaikka oikeasti fakta on, ettei alkoholi maistu tuosta sadan hengen ryhmästä kuin suunnilleen puolelle.
Olishan se nyt meinaan ihan hirveetä, jos juoma loppuisi kesken! Siitä ei tule kuin paha mieli kaikille, jos pitää lähteä kaljakauppaan välillä.

Lisäksi mieli pursuaa kysymyksiä, kuten tehdäkö sittenkin booli vähentämään humaltumista miedoilla juomilla. Olisihan sekin kamalaa, jos velipojan auto lastattaisiin niin täyteen kaljakontteja, että akselit vaan napsahtelisivat. Boolitarpeet painavat vähemmän ja humalluttavat suhteessa enemmän.
Entä sitten ne miedot juomat, mitä pitäisi ostaa? Aina on joukossa joku friikki, joka ei juo kaljaa, ei kuivaa omenasiideriä, ei edes lonkeroa. Vaihtoehtoina ovat siinä vaiheessa viini, booli ja joku makea siideri. Jokaiselle haluaisi tarjota jotakin, mutta miten se onnistuu, kun ei tiedä, millaisia juomatottumuksia ihmisillä on?!

Tuskastuttuani melkein viikon näiden kysymysten äärellä olen nyt päätynyt ratkaisuun, jonka uskon tyydyttävän monia janoisia häävieraita. Nyt olis tulossa olutta, kuivaa siideriä (omena ja granaattiomena), lonkeroa (lime ja greippi), jonkinlainen syksyinen booli ja viiniä (valko- ja puna-).
Toivottavasti auto kestää.


Millaisia juomavalikoimia kanssamorsianten häissä nautiskellaan?